Näytelmäpyörähdyksiä ja variksen heittelyä

Ansa ja poikansa Upi ja Eikka osallistuivat Kangasalan ryhmänäyttelyyn itsenäisyyspäivänä. Eikan ja Upin luokka (urospennut) oli vuorossa heti ensimmäisenä. Eikka hassutteli kehässä hihna suussa, kun taas Upi seistä törötti viilipyttynä. Upia ei ole juuri yhtään kehäesiintymiseen treenattu, eli ei voi kuin ihmetellä, että miten se taas osasikin niin hienosti poseerata. Eikka (jota en kesän jälkeen ollutkaan nähnyt) oli suureksi yllätyksekseni huomattavasti rotevampi kuin Ansan muut (kirahvijalkaiset) pennut. Pentuluokan kolmas osallistuja oli tosi hoikkaa mallia (metsästyslinjainen), joten osasin kyllä veikata lopputuloksen oikein. ;) Eikka voitti luokan hienosti kunniapalkinnon kera, Upi oli toinen (ei kunniapalkintoa). Narttupennuista kumpikaan ei saanut kunniapalkintoa, eli Eikka oli sitten automaattisesti myös ROP-pentu. Jei! Hienosti alkoi Eikan näytelmäura, pokaalinkin sai hyllyä koristamaan. Meillä oli valitettavasti mukana vain pieni pokkarikamera, eli kovin hienoja kuvia ei saatu aikaiseksi. Upillakin tuossa jo tavallinen panta ja hihna...

Eikka

Eikka ja Upi

Ansa sai odotusteni mukaisesti EH:n käyttöluokassa. Laitan arvostelun tuonne tulossivulle. Tuomari oli tarkkana; kaikki Ansan viat oli huomannut (lienen siis melko huono handleri, kun en mitään saanut piilotettua!).  Olin siis periaatteessa hyvin samaa mieltä Ansan arvostelusta, mutta leveämpää kalloa en kyllä sille haluaisi (MUN mielestä Ansalla on kaunis pää). Tuomari taisi tykätä isoista päistä, kun tosi monelle (isopäisellekin) liian kapeasta kallosta huomautti. Uuden sanankin opin arvostelua lukiessani... Jalkava on tuttu sana, mutta RAAJAKAS ihan uusi. :)

Näyttelyä seuraavana päivänä olikin sitten pentujen ensimmäinen taipparikoulutus. Olin saanut Lammin Sarin ylipuhuttua pitämään pennuille vähän käytännön treeniä. Sitä ennen kuitenkin kahviteltiin meillä ja käytiin läpi taippareiden perusasiat. Niihamaan treenailemaan kokoontuivat Peppi, Pinkki, Pikku-Reino, Upi ja Tinka. Iso-Reino oli kahvittelemassa (= peuhaamassa muiden kanssa), mutta ei ehtinyt käytännön treeneihin. Tinka taas tuli Helsingistä suoraan treeneihin -- ja sillä olikin virtaa vähän enemmän kuin muilla, jotka olivat jo saaneet purkaa energiaansa leikkimiseen. ;) Pääsääntöisesti pennut toimivat mukavasti, vaikka pienoista hihhulointia nähtiin myös. Itse en valitettavasti hakutreenejä juuri nähnyt, koska olin toisessa paikassa variksen kanssa leikkimässä. Lähes kaikki pennut olivat kiinnostuneita variksesta ja pari pentua sitä jo kivasti kantoikin. Peppi kävi vielä seuraavana päivänä varista ihailemassa, ja kantoi sitä ylpeänä hyvällä otteella. Jatkokoulutusta asian tiimoilta sitten keväämmällä, mutta hyvältähän se jo vaikutti! Kamera luonnollisestikin unohtui taas kotiin...

Samaisena viikonloppuna sain kuitenkin aikaiseksi muutaman "puolivuotiskuvan" (noin kuukauden myöhässä tosin...) otettua.

Peppi

Pinkki

Upi

Ansa on käynyt pari kertaa uimassa Tampereen Koirauinnissa. Ekalla kerralla mentiin opaskoirien siivellä, ja silloin oli Upikin mukana. Toisella kerralla osallistuin VEPE-iltaan. Silloin paikalla oli vain yksi toinen koira, joten saimme ruhtinaallisesti uinti- ja treeniaikaa. Ansa meni alkuihmetyksen jälkeen mukavan reippaasti veteen ja ui altaassa mielellään. Veteen mennään ramppia pitkin, eli varsinaista veteen hyppäämistä ei pysty harjoittelemaan, mutta parempi tuokin kuin ei mitään. Ihmeen hyvin siellä pystyi vepe-liikkeitäkin tekemään pienimuotoisesti. Varmasti tullaan talven aikana käymään useamman kerran, ja toivottavasti saadaan välillä lähialueella asuvista pennuista seuraa.

Nyt ei Ansa muutamaan viikkoon voi uimaan mennä, kun sillä VIHDOIN alkoi juoksu. Kymmenen kuukautta oli väliä edelliseen. Saa nähdä miten meillä menee joulu Upin seurassa, kun silloin olisi juuri tärppipäivät... Vaikka Upi on kyllä sellainen mammanpoika (vielä pari viikkoa sitten yritti maitobaarista saada hörpyt), että ei taida moisesta vielä mitään ymmärtää. ;)

Joulun odotusta

Joulu jo tulla jolkuttaa. Sehän tarkoittaa jokavuotista jännitysnäytelmää eli joulukorttikuvausta! Ensi kertaa kahdeksaan vuoteen ei joulukortissamme esiinny maailman hienointa joulukorttimallia, Armia. :(  Laitan tähän muutaman kortin viime vuosilta, vaikka tuleekin kyynel silmään.

Tänä vuonna haasteena on siis Ansan ja Islan kuvaaminen. Puolitoistavuotias taapero ei ole valitettavasti vielä oppinut "Paikka" -käskyä... No, kai sitä yhden kuvan aina saa onnistumaan.

Ansakin täytti kolme vuotta lokakuussa. Varsinaista syntymäpäiväpotrettia ei otettu, mutta tällainen "pliis, antakaa mullekin kakkua" -kuva kuitenkin.

Urpo ja Peppi kävivät näyttelemässä Labradorikerhon Puppy & Veteran Show:ssa lokakuun lopussa juuri puoli vuotta täytettyään. Varsinaista menestystä ei tullut, mutta hienot arvostelut saivat ja upeasti esiintyivät! Kasvattajatäti oli oikein ylpeä. :) Kameraa ei valitettavasti ollut mukana, joten kuvia ei ole laitettavaksi.

Ensi viikolla onkin kaikenlaista ohjelmaa, kun Ansa, Urpo ja Eikka osallistuvat Kangasalan ryhmänäyttelyyn itsenäisyyspäivänä, ja sitten lauantaina on pentujen taipparikoulutuspäivä. Toivottavasti osuu hyvä ilma koulutuspäiväksi, ja toivottavasti saan jotain kuvasaalista molemmilta päiviltä.

Terveysasiaa sen verran, että kaikille pennuille tuli loppujen lopuksi ihan hyvä purenta. Jei! Niin ne vain voivat leuat kasvaa ihmeellisen eri tahtiin. Ansan iho ja turkki on ollut hyvässä kunnossa, vaikka muutaman viikon olenkin taas syöttänyt tavallista ruokaa. Juoksusta ei edelleenkään ole havaintoa, kohta on jo kymmenen kuukautta edellisestä.

Rakas Ansa

Kirahvien purentapohdiskeluja ja Ansan kuulumisia

Syksy on jo pitkällä ja pennut täyttäneet viisi kuukautta. Useimmat ovat melkoisessa kirahvivaiheessa pitkien jalkojensa kanssa. :) Hampaat ovat vaihtuneet, ja purentojen kanssa on ollut murhetta. Luovutusiässä kaikilla pennuilla oli normaalit purennat, mutta muutamalla taisi jäädä alaleuan kasvu vähän yläleuasta jälkeen, kun pysyvien kulmahampaiden puhkeamisen jälkeen todettiin ahtaat purennat (eli alakulmahampaat sijaitsivat liian "kapeasti" ja puhkesivat kohti yläientä/kitalakea) neljällä pennulla. Hampaisiin perehtyneenä eläinlääkärinä tämä ongelma on toki minulle tuttu, mutta tuli kyllä täysin yllätyksenä näillä omilla kasvateilla! Omistajat ovat nyt sitten ahkerasti sormijumppailleet hampaita oikeaan asentoon, ja tilanne näyttääkin jo selvästi paremmalta kaikilla pennuilla. Mahdotonta on tietenkin sanoa mikä osuus tässä on itse jumppaamisella ja mikä leukojen kasvuspurttien ajoituksella, mutta hienoa, että omistajat ovat ainakin yrittäneet parhaansa asian suhteen. Toivon mukaan yhdelläkään pennulla ei nyt tarvitse mihinkään operaatioihin ryhtyä.

Mielenkiintoista olisi tietää kuinka monella pennulla ylipäätään kulmureiden puhkeamisvaiheessa alaleuka tosiaankin on vielä kapea ja purennan tilanne näyttää huolestuttavalta, mutta asiasta ei kuitenkaan lopulta tule ongelmaa, kun alaleuka ottaa kasvussaan yläleuan kiinni. Tässä iässähän eläinlääkäri harvoin pentuja näkee, kun penturokotukset on jo hoidettu kuntoon. Kaikenlaisia pohdintoja herätti tämä omien pentujen yllätyksenä tullut ongelma.

Linkki Eläinlääkäriasema Anidentin ohjeeseen purentavioista.

Muuten  pennuilla on pääsääntöisesti mennyt kaikki hyvin. Joku yksittäinen vierasesineen syöminen (tuli kuitenkin luonnollista tietä ulos) ja yksi mysteerinen, mutta nopeasti ohi mennyt "heikotuskohtaus" on kasvattajalle raportoitu. Lyhytaikaisia ontumisia on myös parilla pennulla ollut.

Ansan osalta terveysuutiset ovat hyviä; kutinaa ja hilseilyä ei ole enää ollut pariin kuukauteen ja turkki on oikein hienossa kunnossa. Ansa on syönyt nyt puolitoista kuukautta allergiselle koiralle tarkoitettua erikoisruokaa, jossa on runsaasti rasvahappoja ja muuta iholle mukavaa. Annan tätä ruokaa vielä toiset puolitoista kuukautta, ja sitten vaihdan takaisin vanhaan ruokaan, jotta nähdään onko ruoalla kuinka suuri merkitys sen ihovaivojen kanssa. On tietenkin mahdollista, että kesän ongelmat johtuivat hormonaalisista muutoksista tai esim. jostain siitepölystä. Seurataan tilannetta.

Ansa on muutenkin palautunut hyvin entisiin mittoihinsa penturumban jälkeen. Totuin jo niin katselemaan sitä karvattomana ruipelona, että kun syyskuussa kahden viikon reissulta palattuamme lähdin sen kanssa ekaa kertaa lenkille, tuntui kuin olisi urosta taluttanut -- niin oli tullut massaa ja karvaa Ansaan reissun aikana. ;) Kiitos vielä äidille ja Lissulle Ansan hoidosta; olipa sillä luksushoitopaikat, kun oli oma pentu molemmissa viihdyttämässä!

Mamma ja Urpo

Ja ne Ansan tissit -- joiden luulin tarvitsevan kirurgista väliintuloa, kun vielä pari kuukautta pentujen lähdön jälkeenkin roikkuivat polvissa -- ne ovat vihdoinkin vetäytyneet lähes normaaleiksi. :D (Urpo niitä kuulemma yritti kyllä vielä venytellä, kun sai mamman kanssa aikaa viettää...) Juoksusta ei ole vielä tietoakaan, saapa nähdä millaisen tauon pitää.

Vesipelastustreenit loppuivat jo kuukausi sitten, eikä Ansa koko kesän aikana päässyt hyppyongelmastaan. Vielä viimeisissäkin treeneissä oli kovan työn takana saada se veneestä hyppäämään järveen. Ajattelin nyt talvikaudella käydä muutaman kerran Nokian uudessa koirauimalassa, jos vaikka saataisiin harjoiteltua reipasta veteenmenoa siellä... Ensi kesäksi kouluttaja suunnitteli meille uutta lähestymistyyliä ongelmaan; minun pitäisi hypätä veneestä Ansan kanssa! Hehe, enpä tiedä...

Agilitytreenit ovat menneet mukavasti, ja uusi kouluttaja kehui Ansaa päteväksi. Äiti oli kovin ylpeä! Mutta siis ihan totta on, että se tuntuu sisäistävän asioita koko ajan paremmin, mm. pujottelussa on vihdoin alkanut rytmittää menoaan. Jos sitä epiksiin uskaltautuisi vielä tässä syksyn-alkutalven aikana...

Nuuskujen toko-kurssilla ollaan kilpailevien/kilpailemaan aikovien ryhmässä, mutta syystä jos toisestakin ei olla päästy treeneihin kuin vasta kerran. Samalla tuli todettua, että kylmillä ilmoilla tokotreenit ulkona ei oo mun juttu (tämänkin olin jo ehtinyt unohtaa). Siinähän sormet kohmeessa kaivelin juustonpalasia taskusta. Ajatuksena onkin, että parin kaverin kanssa käytäisiin noin kerran viikossa kimpassa treenaamassa tuossa lähihallilla, agilitya ja/tai tokoa, miten kukakin haluaa.

Vaikka näistä meidän pennuista ei mitään näyttelytähtiä olekaan odotettavissa, Labradorikerhon Puppy & Veteran Show on kuitenkin Urpolla ja Pepillä suuntana loppukuusta. Veteraani-Okon kanssa tuli aikoinaan useamman kerran käytyä, ja äidin kanssa todettiin, että on mukava epävirallinen tapahtuma pennuille ja vanhuksille. :)

Kaikkee sitä..

...onkin ehtinyt tapahtua. Pari pentutapaamistakin on saatu järjestettyä viime blogipäivityksen jälkeen.

Heinäkuun lopulla kasvattajatädin luokse kokoontui kuusi pitkäjalkaiseksi kasvanutta pentua (Alma, Pinkki, Peppi, Urpo ja Reino x 2) tapaamaan toisiaan ja mammaansa. Ansa, joka ei aiemmin ollut komentanut pentujaan millään tavalla, olikin yllättäen sitä mieltä, että näiltä riiviöiltä on syytä ottaa luulot pois. Vuoron perään kaikki lapset laitettiin järjestykseen selättämällä. Lisäksi leikkien lomassa Ansa innostui välillä jahtaamaan pentuja niin rajusti, että joutui jäähylle sisätiloihin! Sää suosi meitä sopivan pilvisenä, ja vasta loppumetreillä tuli pari sadekuuroa. Meno oli melkoinen, kun kuusi pitkäsäärtä kirmaili pitkin pihaa milloin milläkin kokoonpanolla. :)

Toinen tapaaminen oli reilu viikko sitten. Tällöin meillä oli teemana rally-toko pennunomistajien toivomuksesta. Koirakoutsin Krista piti kahden tunnin "pikakoulutuksen" tämän iloisen harrastuksen saloista. Paikalle oli päässyt seitsemän pentua! Lotta ja Tinka tulivat Helsingistä junalla, muut pennut olivat näitä lähimaastossa asuvia. :)

Sonja ja Reino

Lissu ja Peppi

Hanna ja Pulma

Lotta ja Tinka

Vasemmalta Päivi ja Reino, äiti ja Urpo, Sonja ja Reino, Lotta ja Tinka, Lissu ja Peppi, Maria ja Pinkki sekä Hanna ja Pulma

Kamu ja Eikka, jotka asuvat hieman kauempana, eivät ole päässeet tapaamisiin, mutta kuulumisia on saatu. Kamu on aloittanut uransa "metsänhoitajakoirana" emäntänsä Katrin mukana ja Eikka noutaa jo hienosti varista -- ei ehkä kuitenkaan vielä tänä syksynä pääse tositoimiin. ;)

Laitanpa vihdoinkin tähän aikoja sitten luvatun kuvan Kamusta uuden perheensä kanssa. Kokoa on vissiin tullut hieman lisää tämän kuvan ottamisen jälkeen. :) (Kuva on vähän pieni, mutta en saa isommaksi ilman, että menee rakeiseksi.)

Ansa on jatkanut VEPE-treenejään vaihtelevalla menestyksellä. Veneestä hyppääminen on edelleen hyvin epämieluisa liike. Kaikenlaista on yritetty, ja parhaiten se hyppää, kun dami heitetään ihan veneen viereen, mutta aina ei sekään auta. Siellä se vaan veneessä istuu tarkkana kuin porkkana ja ihmettelee, että miks täältä pois pitäisi tulla. Rannastakin Ansa menee veteen edelleen hyvin varovaisesti, eli sille vain ei taida olla luontaista tuo veteen loikkaaminen. Esineen vieminen on vielä ihan alkutekijöissä, mutta ihan kivasti tämä - yleensä vaikein - liike on saatu alulle. Veneen tai hukkuvan hakemisessa ei ole juuri ongelmaa, kun se on sitä kivaa noutamista!

Muutaman kuukauden tauon jälkeen Ansa pääsi myös aloittamaan agilityn heinäkuussa. Ja kylläpä tuo tauko olikin tehnyt hyvää! Poissa olivat kontaktiestekammot (jopa keinun meni yhtäkkiä ilman suurempaa ahdistusta, vaikka namiapuja tarvitseekin edelleen) ja lisäksi vauhtia oli tullut selvästi lisää. :) Tästä on mukava jatkaa. Meillä kävi vieläpä niin hyvä tuuri, että agilitytreenit (Koirakoutsin) siirtyvät uuteen halliin tuohon reilun kilometrin päähän meiltä, eli jatkossa saadaan näppärästi hoidettua alku- ja loppulämmittelyt kävellen treeneihin ja takaisin kotiin.

Lopuksi vielä samat ikävät uutiset kuin viime päivityksessä. :(  Ansan iho-oireilu ei ota loppuakseen. Se sai  parin päivän kortisonikuurin ja lisäksi sitä on pesty erikoisshampoolla useasti. Kutina on aika hyvin helpottanut, mutta ei iho vieläkään normaali ole. Hilseilee selästä ja toinen korvakin vähän erittää. Eipä asian murehtiminen mitään auta, mutta kyllä harmittaa. Nyt vain pidän sormet ristissä, että pennut säästyisivät moisilta vaivoilta.

Ansan olen päättänyt leikata seuraavan juoksun (jota tässä odottelen) jälkeen. Lisää Melkoisia pentuja ei siis ole odotettavissa ainakaan muutamaan vuoteen. Toinen labradori on kyllä suunnitelmissa, mutta pari vuotta Ansa saanee vielä olla ainokainen. ;)

Hupsis...

...kuinka aika on vierähtänyt. Pentujen lähdettyä ei tosin mitään kovin jännittävää ja kirjoittamisen arvoista ole ehkä tapahtunutkaan? Reissussakin oltiin hetki, Ansa oli sen aikaa mummulassa hoidossa -- eli poikaansa Urpoa hoitamassa. ;)

Lasten lennettyä pesästä Ansa on ollut täynnä virtaa. Parin kuukauden kotona möllöttäminen oli selvästi sille enemmän kuin tarpeeksi ja nyt se puhkuu energiaa. Tämän ovat saaneet kokea vierailevat pennut ja muutkin. Aivan hurja leikki on välittömästi meneillään, jos joku vähänkin koiran näköinen eksyy meidän pihalle. Pentuparat ovat vielä vähän turhan pieniä Ansan saalistusleikkeihin, mutta toistaiseksi ei kukaan ole vielä tullut runnotuksi...Tai no, Urpon yksi etuhammas oli murtunut, mutta ei tiedetä oliko Ansalla osallisuutta asiaan. Urpo on siis jo ehtinyt käydä hampilääkärissäkin murtuneen hampaan poistossa.

Pinkki saaliina

Ansa-paran tissit eivät muuten todellakaan ole palautuneet ennalleen. Alkaa jo vähän hirvittää, että jäävätkö ne tuollaisiksi nahkapusseiksi ikuisiksi ajoiksi... Paleltuvat pian talvella! Viimeisen viikon aikana Ansa on tavannut pennuistaan Urpon, Pinkin ja Pikku-Reinon ja kaikki ovat olleet edelleen hieman kiinnostuneita vanhasta kunnon tissibaarista. Urpo ja Pinkki kokeilivat vuoron perään kaikkia "hanoja", mutta eipä niistä mitään herunut. :)

Yksi pentutapaaminen on jo ehditty järjestää ja toinen on tulossa. Ensimmäisellä kerralla vierailtiin Pikku-Reinon luona heppatallimiljöössä, ja osallistuneet pennut (Pinkki, Peppi, Urpo ja Iso-Reino) pääsivät tapaamaan hevostakin. Muuten aika kului leikkiessä, juostessa ja saunan terassin alustaa siivotessa...

Iso-Reino ja "joku musta pentu"

Ansa pääsi tällä viikolla toista kertaa VEPE-treeneihin. Innoissaan se hyppäsi heti veneeseen istumaan, kun aloitettiin veneestä hyppy -liikkeellä. Ansa seisoi hyvin tyylikkäästi laivakoirana etutassut kumiveneen reunaa vasten, kun emäntä huuteli rannalla kaikenlaisia luoksetulokäskyjä. Edes damin heittäminen veteen ei tällä kertaa saanut sitä poistumaan veneestä.  Lopulta sitä oli vähän "autettava", minkä jälkeen se tekikin ihan tyylikkään loikan veteen, haki ohimennessään damin ja tuli rantaan (ja juoksenteli riemuissaan dami suussa edestakaisin rannalla). Sitten uusi yritys. Sama meininki; ylväs laivakoira tähyili pää pystyssä rannalle, että mitäs siellä huudat. Ja taas autettiin. Toistettiinkohan tämä vielä kolmannenkin kerran?

No, seuraavalla vuorolla päätettiin kokeilla veneen hakua. Ilma oli kovin tuulinen ja vähän jännitti, että haluaako Ansa sinne aallokkoon lähteä ollenkaan. Ensin leikittiin köydellä rannassa, ja Ansa syttyi tosi hyvin köydenvetoleikkiin. Sitten soutivat veneen köysineen noin viiden metrin päähän ja koiralle käsky. Pieni epäröinti, ja sitten köyttä hakemaan. Hienosti toi veneen! Jee! Uusi yritys noin 15 metrin päästä ja toisella käskyllä lähti taas uimasilleen ja taitavasti ui köyden kanssa rantaan. :) Tuli hyvä mieli, kun tämä liike meni heti näin mukavasti. Tosin niinhän nämä "noutoliikkeet" yleensä noutajilta menevät.

Loppuun vielä vähän ikäviä uutisia. :(  Pentujen lähdön jälkeen Ansan on raapinut itseään kovasti. Ei niin, että iho olisi rikki mennyt tai tulehtunut, mutta selvästi normaalia enemmän. Ovatko sitten muutokset immunologisessa tilassa laukaisseet piilevän allergian tai atopian vai mikä lienee taustalla. Seuraamme tilannetta. Joka tapauksessa harmittaa ihan hirmuisesti, kun 2,5 vuotta tarkkailin, ettei Ansalla ole mitään iho-oireita, että uskalsin pennut teettää, ja nyt sitten heti tulee jotain. :(  Eipä tämä nyt tietenkään sitä välttämättä tarkoita, että pennut tulisivat sairastumaan, mutta pitäähän kasvattajatädin tästä kovasti ahdistua.

Viimeistä viedään

Niin se vain tuli aika sanoa heipat viimeisellekin pentuselle, pörröpäiselle Veijolle (nyttemmin Reino eli Iso-Reino -- erotukseksi toisesta Reinosta), joka lähti ilostuttamaan Sonjan ja Nelli-tytön elämää. Tämäkin pentu onneksi jäi asumaan ihan tähän lähelle Ylöjärvelle, eli säännöllisesti tullaan näkemään. :)

Nelli, Sonja ja Reino

Vaikka sitä jo kyllä kaipasi paluuta normaalielämään ja rauhallisiin öihin, täytyy tunnustaa, että kun tänään keräilin viimeisiä sanomalehtiä kodinhuoneen lattialta, pyrki taas kyynel silmään. Tässä se nyt oli, pentuhässäkkä kaikkine iloineen ja suruineen, peruuttamattomasti ohi! Vain muistoissa ja valokuvissa ovat nuo hetket; syntymät ja Ookoon elvytys, ensimmäiset haparoivat askeleet ja raottuvat silmät, ruuhka-ajat tissillä, tutustuminen ihmeelliseen ulkoilmaelämään, sikeät pentu-unet auringonvarjon alla, hallitsemattomat joukkoryntäykset kohti ruokakuppeja, vähitellen laajentuvat vaellukset oman pihan metsässä, riehakkaat leikit sisarusparven kesken ja lempeämmin mamman kanssa ja kaikkiin ihmisiin kohdistuva ilo ja hännän heilutus. Eniten tulen kuitenkin kaipaamaan sitä näkyä, kun "pentupentupentu" -kutsun kuullessaan kymmenen labradorinpoikasen lauma juoksee luokse niin lujaa kuin kömpelöillä jaloillaan pääsevät.
Edelleen olen sitä mieltä, että vähän vähempikin määrä olisi riittänyt, mutta eipä niistä ketään olisi poiskaan jättänyt! Omia ihanuuksia kukin tavallaan, ja toivon ja uskon, että kaikille löytyi juuri se oikea koti. :)

No niin, jos sitten pyyhitään silmät ja jatketaan ei-nyyhkytarinoilla.

Ansan ekat vesipelastustreenit olivat tiistaina. Olin etukäteen vähän miettinyt, että kuinkahan käy, kun heti eka liike on veneestä hyppy, ja Ansa ei ole ikinä ollut veneessä ja on aina mennyt veteen varovaisesti "varvas kerrallaan". Ihan aluksi harjoiteltiin veneeseen menoa ja siellä rauhassa istumista. Pienen houkuttelun jälkeen Ansa loikkasi iloisesti kumipaattiin ja istua törötti siellä koko soutureissun ajan niinkuin ei muuta olisi elämänsä aikana tehnytkään. Kouluttajat totesivat, että tässäpä meillä on tällainen rauhallinen labradori. Hehe, niinhän sitä voisi joku kuvitella.
Sitten kokeiltiinkin veneestä hyppyä. Aluksi aika rannassa, ja Ansa hyppäsi reippaasti veteen, kun sitä kuivalta maalta kutsuin. Jalat töksähtivät yllättäen pohjaan, mistä Ansa vähän varmaan säpsähti. Seuraavaksi vene soudettiin kauemmaksi. Nyt alkoikin Ansaa arveluttaa koko homma. Epätoivoisesti se halusi tulla, kun kutsuin, mutta miten sieltä veneestä oikein pääsisi kunnialla?? Lopulta se aikansa veneen reunalla taiteiltuaan humpsahti veteen -- pää edellä... :(  Tauon jälkeen uusi yritys. Nyt Ansa oli jo melko vakuuttunut, että tämä on vaarallista puuhaa. Siellähän kiljuin ja huutelin ja juoksentelin pitkin rantaviivaa. Ansa meinasi ja meinasi ja meinasi ja lopulta hyppäsi jotenkuten järkevässä asennossa, ettei pää aivan uponnut. Ajateltiin, että vielä yksi kerta, niin onnistuu hyvin. Ansa ajatteli, että ikinä en enää hyppää. Ohjaajalla loppui jo äänivarat, kunnes kouluttaja tajusi ehdottaa, että jos heitettäisi dami... Niin lensi dami - plumps - ja niin hyppäsi koira -PLUMPS. Oho, noutaja mikä noutaja. Lopuksi vielä vähän esineen viemistä rannassa veneeseen, mikä onnistui ihan kohtalaisesti, kun oli kuitenkin ihan uusi juttu Ansalle.

Kaiken kaikkiaan jäi hyvä mieli ekoista treeneistä ja varsinkin siitä, että Ansa tuntui innostuvan asiasta -- vastoinkäymisistä huolimatta. Odottaessa vuoroaan kauempana rannasta se jopa VINKUI, mitä se ei juuri ikinä tee (agility-treeneissähän se odottaa vuoroaan selällään köllöttäen). Voihan toki olla, että kolmen kuukauden mammaloman jälkeen mikä tahansa aktiviteetti olisi saanut sen hurmioon. ;)

Tässä ei ole minkäänlainen vesipelastus kyseessä, Ansa vain lipumassa tyylikkäästi veteen. ;)

Nyt sitten vain kaksin käsin itseä niskasta kiinni ja aktivoitumaan muillakin saroilla. Mites niitä kesäkursseja siellä agilityryhmässä olikaan? Olikos sitä verta vielä pakastimessa?

Päivänpolttavin kysymys on kuitenkin tämä: Voiko noi roikkotissit muka OIKEESTI ikinä palautua edes lähes normaaleiksi???!!! Malla-kaverin sanoin: "Siis nyt mä ymmärrän, kun sanotaan että tissit on kuin kansallispuvun taskut!" (Sori, tästä ei nyt ole kuvaa kuitenkaan.)

Vähiin käy ennen kuin loppuu

Me elämme täällä hyvin leppoisaa elämää yhden pennun kanssa. Veijo on vielä ilonamme perjantaihin asti. Se saa nyt mamman kaiken huomion ja voi vapaasti valita minkä tissin haluaa! Ansa kun ei siis edelleenkään vastusta tissittelyä, ei ainakaan niin paljon, että siitä olisi mitään hyötyä. Välillä se kyllä lähtee liikkeelle, mutta koska Veijo on jo niin iso poika, se ylettyy siinä kävellessä vallan mainiosti ruokailemaan. :D

Veijolla luksusviikko edessä, koko tissibaari yksityiskäytössä!

Perjantaina lähti Lyyli eli Tinka kohti Helsinkiä Lotta-emännän ja Elina-kummitädin matkassa. Tinka pääsee hyvään seuraan, kun kummitädillä on kaksi Sukkelaa labradoria (siis Sukkela-kennelistä) -- Tinkan viralliseksi nimeksihän tuli Melkoisen Sukkela Suffeli. :)

Lotta, Elina ja Tinka

Taisto eli Kamu lähti pitkälle kotimatkalleen Savonrantaan eilen aamutuimaan. Kasvattaja oli vissiin sen verran unessa vielä, että unohti ottaa lähtökuvan pennusta uuden isännän ja emännän kera. Jospa Katri ja Pasi lähettäisivät mulle perhepotretin, niin voin sen jälkikäteen tänne laittaa...

Taisto-Kamu 7 vkoa

Juhannusaattona käytiin Taiston ja Veijon kanssa mökillä vierailulla Urpoa tapaamassa. Ajattelin, että matka menee pennuilla mukavasti mamman kanssa auton takaosassa. Taisto olikin ihan rauhallinen, mutta Veijo huuteli surkeasti ensimmäiset kymmenen minuuttia, minkä jälkeen se päätti kiivetä pois takakontista...

No, kasvattajatädin mielestä pennun ei ole asiallista matkustaa niskatuen takana, joten Veijo pääsi syliin loppumatkaksi (tosin ei siinäkään ole asiallista matkustaa...) Kotimatkalla kaikki kolme koiraa nukkuivat tyytyväisinä takakontissa.

Mökillä pojat pääsivät tutustumaan JÄRVEEN. Taistohan oli jo pesuvadissa kokeillut vesijumppaa, ja oli myös järvessä kuin kotonaan. Ei nyt ihan uimasilleen ryhtynyt, mutta kahlailemassa kävi rennosti.

Taisto vesipetona

Veijo ei ollut ihan niin innostunut asiasta. Erehtyi kyllä kerran kahlaamaan, mutta huomasi sitten yhtäkkiä, että "iik, tämähän on märkää!", ja poistui pikaisesti. ;)

"Hei, tassut kastuu!"

Mamman perässä

Väsy tuli ja pojat nukahtivat laiturille

Täällä kotona tosiaan totutellaan elämään ilman pentulaumaa. Kohta on aika korjata lauman jälkeensä jättämät jäljet... No, aika vähällä päästiin, kun pennut keskittyivät vain terassin vieressä olevien rinneangervojen harventamiseen. Ihan viime päivinä piti vielä kaivaa komeat kuopat angervopuskien katveeseen...

Kuopassa on hyvä nukkua...

En edes tiedä mitä kaikkea tapahtui terassin alla, enkä ehkä haluakaan. ;) Muutama lelu sieltä on jo saatu kuroteltua, toivottavasti sinne ei ole kulkeutunut mitään tähdellisempää!

Seitsenviikkoiskuvia ei ole tullut tänne laitettua. Ehkä teen jokaiselle pennulle oman sivun ja laitan viimeiset muotokuvat sinne. Sitten. Joskus. ;)

6 x nyyh

Pennut täällä vain vähenevät.

Reino eli Reino lähti tiistaina uuteen kotiinsa. Onneksi Päivi-emäntä perheineen asuu tuossa ihan lähellä, niin Reinoa tullaan näkemään varmaan usein. Kavereita piisaa, kun taloudessa asuu jo vanhempi koira, muutama kissa ja pihapiirissä melkoinen lauma heposia.

Päivi ja Reino

Eilen keskiviikkona lähti kolme pentua.

Eikka muutti Raijan luokse Orivedelle. Uusien labradoriystävien kanssa kelpaa Eikan siellä puuhastella. On myönnettävä, että Eikka oli mun muru ja suosikkipoju, joten sen lähtö kyllä kirvoitti kyyneleet silmiin.

Raija ja Eikka

Ookoo eli Pulma pääsi työkaverini Hannan perheen kolmanneksi labradoriksi. Heillä on nyt hieno värisuora, kun keltainen ja ruskea täydentyi vielä mustalla! :) Pulmakin asustelee lähellä, Nokialla, eli tapaamisia on luvassa.

Hanna, Ville ja Pulma

Urpo eli Urpo eli Upi matkusti eilen äidin kanssa mökkeilemään Ruovedelle. Urpohan meni vanhemmilleni, eli sitä tullaan viikoittain näkemään. :)

Äiti ja Urpo

Tänään vuorossa olivat Pinkki ja Ruusa, jotka molemmat tulevat asumaan ihan muutaman kilometrin päässä mammasta. :)

Pinkki eli Pinkki muutti Marian perheeseen sylikoiraksi.

Moona, Maria, Saaga ja Pinkki

Ruusa eli Peppi muutti kurssikaverini Lissun perheen muruksi.

Teemu, Lissu, Laura, Sara ja Peppi

Täytyy sanoa, että kun eilen illalla pentulauma oli vähentynyt viiteen, oli tunnelma jotenkin käsittämätön. Ihmettelin siinä, että monesti kasvattajalla siis on VAIN tämän verran pentuja kerrallaan. Tuo viisi kappaletta tuntui kovin vähäiseltä määrältä! Tilanteet niiden kanssa olivat niin hallittuja verrattuna aiempaan kaksinkertaiseen ryhmäkokoon. ;) Ehkä mahdollisella seuraavalla kerralla pääsen helpommalla? Tai sitten Ansa pyöräyttää vielä muutaman enemmän...

Kaikki uusiin koteihin lähteneet pennut ovat pärjänneet raporttien mukaan hyvin ja olleet tosi reippaita. Jei! Hyvä meidän hienot pennut! Reinohan kävi täällä kylässäkin tänään. Ja pentutapaamista jo ensi viikolle suunnitellaan. :D

Olen kyllä NIIN onnellinen, että kaikille pennuille löytyi mahtavat kodit. Neljähän jäi tähän Ylöjärvelle ja lisäksi kaksi ihan lähialueelle. Viiden pennun omistajat olivat ainakin jotain kautta jo aiempaa tuttuja/tunnettuja ja loput muuten vaan erinomaisia. ;)

Nyyh -- ja puuh

Nyt sitten lähti ensimmäinen pentu uuteen kotiin. Olipa haikeaa. Taimi eli Alma muutti Maskuun Viivin ja Henrin muruksi. Onnea matkaan Taimikki!

Kovin ristiriitaisia tunteita aiheuttaa pennun lähtö. Toisaalta ei haluaisi luopua kenestäkään, mutta oikeasti tietää, että olisi ihan kauheaa, jos noita riiviöitä pitäisi vielä kovin kauan itse hoitaa!

Tänään yritin siis epätoivoisesti ottaa kuvia, kun kaikki pennut olivat vielä kotona. Ehkä ne pennut olisivat mahtuneet paremmin syliin vähän pienempinä... Viivi ystävällisesti otti muutaman kuvan kasvattajatädistä ja tyttökasvateista. Melkoisen haastavaa oli yrittää pitää kaikkia sylissä paikoillaan. ;) Laitetaan nyt tähän sellainen kuva, jossa ylipäätään näkyy kaikki viisi koiraa! (Niitä ei ollut montaa.)

Jos vielä sitten sellainen kuva, jossa kasvattajan ilo ja onni näkyy paremmin. (Ruusa meni kainaloon piiloon.) :)

Aiemmin päivällä urakoimme Malla-kaverin kanssa jonkinlaisia muoto- ja ryhmäkuvia. Laitan niitä myöhemmin tuonne Pentukuviin. Tytöistä saatiin kyllä yksi varsin mallikelpoinen ryhmäkuva, pojat taas eivät oikein innostuneet poseeraamisesta...

Ansa jatkaisi vain hoivaamista, mutta en ole juurikaan sitä enää päästänyt pentujen luokse, koska nämä heti hyökkäävät tisseille, joissa on jo ikävän näköisiä haavoja. :(  Viritin eilen vakuuttavan näköisen "suojavaatteen", mutta ei se kauaa pentuja pidellyt...

Viikonloppuna Ansa sai myös "aikuista seuraa", kun poikaystävä Peto tuli taas kyläilemään. Ansa NIIN onnellisena leikki Petosen kanssa! Pari kuvaa tuolla "Kuvia"-osastossa. Peto oli kyllä vähän sitä mieltä, että Ansa olisi voinut senkin kanssa pentulauman tehdä. :D Pennut katselivat Petoa uteliaina mutteivät hirmuisen kiinnostuneina kuitenkaan.

Variksen siipiä vähän myös näyteltiin viikonloppuna. Aika lailla samat tyypit olivat niistä kiinnostuneita kuin viimeksi tavista. Ruusa, Pinkki, Taimi ja Urpo siipiä kanniskelivat. Taistoa varis ei oikein sytyttänyt, oli varmaan sitä mieltä, että mitä noita roskalintuja... ;)

Pinkki ja Urpo

10000

Eilen meni blogissa rikki 10000 katselukerran raja! Hurjaa! Tilastojen mukaan katselijoita on ollut reilut 600 Suomesta, mutta lisäksi useampia Englannista ja Italiasta ja muutamia mm. Yhdysvalloista, Sveitsistä ja Ranskasta. Ovatkohan olleet kyseisissä maissa asuvia suomalaisia vai ihan paikallisia, kun blogi on kuitenkin suomeksi kirjoitettu... Jos joku on käyttänyt Googlen kääntäjää, eivät asiat ole välttämättä kovin hyvin lukijalle selvinneet, sen verran hassuja juttuja kääntäjä tuottaa! Sen mukaanhan blogissa seikkailee Trap ja esimerkiksi pentunsa Fight ja Seedling. ;)

Kommentteja on jätetty harmittavan vähän. :(  Nyt kun tällainen rajapyykki on saavutettu, olisi ihanaa, jos kävijät viitsisivät jättää vaikka ihan pienen viestin kommenttilaatikkoon. Kiinnostaisi kovasti tietää ketkä (äidin ja pennunostajien lisäksi!) blogia käyvät lukemassa! Jos jaksaa, voi myös laittaa mitä kautta blogiimme eksyi. Kiitos jo etukäteen kommenteista!

Taisto kylpemässä

Rekisteröityjä, sirutettuja ja terveitä

Otsikon mukaisia ovat nyt meidän pennut! :) On kyllä hienoa, kuinka rekisteröinti nykyään sujuu lähestulkoon minuuteissa, kun joskus ennen siihen saattoi mennä viikkokausia. Jos hyvin käy, rekisteripaperit tulevat postissa jo maanantaina! Silloinhan lähtee uuteen kotiin ensimmäinen pentu, Taimi. Onneksi kaikki eivät lähde kerralla, niin mamma ja kasvattajatäti ehtivät tottua hiljenevään kotiin pikkuhiljaa. Veijo viipyy pisimpään ja muuttaa uudelle omistajalle vasta juhannuksen jälkeisenä perjantaina. Voidaan sitä täällä sitten Ansan kanssa hemmotella. ;)

Pennut sirutettiin ja terveystarkastettiin eilen. Suurin osa päästi pienen vinkaisun, kun jättimäinen sirutuspiikki iskettiin niskanahkaan. Taisto oli vähän dramaattisempi, kun taas Pinkki ei sanonut yhtään mitään. Tarkastuksessa kenestäkään ei löytynyt mitään vikaa, kaikilla uroksillakin oli kivekset laskeutuneet. Jei! Hienoja pentuja!

Kun kerran pennut on rekisteröity, niin sehän tarkoittaa sitä, että kaikille on viimein myös keksitty nimet! Tässä nyt sitten Melkoisen kennelin ensimmäinen pentue oikein virallisesti:

Melkoisen Dille Da Capo -- Eikka (tuleva kutsumanimi ei vielä tiedossa). Eikka Ensimmäinen Suuri, mun muru ja suosikkipoju.

Melkoisen Mainio Marabou -- Veijo (jatkossa Reino). Pörröinen körmyniska, harkitsevaisempi kuin muut pennut.

Melkoisen Tomera Toblerone -- Taisto (jatkossa Kamu). Aina siellä missä tapahtuu, päällepäsmäri ja touhupetteri.

Melkoisen Super Salmiakki -- Reino (tuleva nimi ei vielä tiedossa). Reipas perusmies, kova heiluttamaan häntää.

Melkoisen Symppis Sukulaku -- Urpo (jatkossa edelleen Urpo). Kuuttisilmäinen ihmisystävä, hännänheiluttaja.

 Melkoisen Touhukas Toffifee -- Taimi (jatkossa Alma). Iloinen peruspentu, erikoisuutena "labrador ridge" eli karvaharjanne kuonon päällä (näkyy kuvassa tummana viiruna silmien välissä)!

Melkoisen Hurmaava Tumma -- Ruusa (jatkossa Peppi). Ahneista ahnein; syö itsensä pallon muotoiseksi ja rynnii sitten toisten kupeille. Reipas hömpsöttäjä.

Melkoisen Sukkela Suffeli -- Lyyli (jatkossa Tinka). Tutkimusmatkailija, itsenäinen ja vilkas kiipeilijä. Tuleva agilityvalio. ;)

Melkoisen Mahdoton Merkkari -- Ookoo (jatkossa Pulma). Nimensä mukaisesti mahdoton menijä, löytyy yleensä pihavajan tai terassin alta.

Melkoisen Pinkki Pantteri -- Pinkki (jatkossakin Pinkki). Pinkki Pikkarainen, pieni mutta pippurinen seurakoira.


Vaikka onkin haikeaa luopua pennuista, on se toisaalta myös aikamoinen helpotus... Melkoisia riiviöitä ne jo ovat! Rinneangervopuskat on huolellisesti parturoitu, lapsen uima-allas puhkottu ja terassin alusta kaivettu (siellä ne haluaisivat vissiin asua jos saisivat valita). Ansa kyllä edelleen haluaa auttaa pentujen hoidossa kaikin mahdollisin keinoin. Koska se ei itse tajua lopettaa imettämistä, vaikka tissit ovat ihan haavoilla, täytyy meidän vähän auttaa asiaa. Ansa on nyt pari yötä pidetty erossa pennuista, mistä se lienee vain tyytyväinen, mutta päivisin se ihmettelee, kun ei pääsekään pentujen luokse niin usein kuin ennen. Pitää varmaan jonkinlainen paitaviritys sille laittaa, että tissit olisivat suojassa pedoilta...

Eilen neljä pentua oli ekaa kertaa "kyläilemässä". Muutama uusi koti sijaitsee tässä ihan parin kilometrin säteellä, joten sovittiin, että pennut voivat käydä jo vähän tutustumassa tulevaan asuinympäristöönsä. Oman pennun lisäksi mukaan piti ottaa seuraksi kaveri. Pinkki + Taisto ja Ruusa + Taimi kävivät siis pienellä ajelulla ja uusia maisemia katselemassa. Matka sujui russelinmentävässä kuljetusboksissa mukavasti (toisin kuin mammansa eka matka samassa boksissa hirveän huudon ja kalterinpuremisen kera!). Tavoitteenani on, että ainakin kauemmas matkaavat (Taisto, Lyyli, Eikka ja Taimi) pääsisivät kukin vielä muutaman kerran autoajelulle ennen kuin varsinainen kotimatka koittaa. Varsinkin Taiston olisi hyvä tottua autoiluun, kun uuteen kotiin se saakin reissata lähemmäs kuusi tuntia!